Hirviöt, pedot, demonit
Siveellisen Hawkwood-neidon synkkä matka Qlippothiin ja ehkä takaisinkin, eli miten sankarittaremme lähestulkoon viaton askel johti pimeän, Decadoksia kihisevän Severuksen ahtaisiin selleihin ja epäinhimillisten kuulustelijoiden loukkaamaksi.
Toiveita ja unelmia
Se alkoi kirjeestä, jonka Clarity Sinjin-Smythen Hawkwoodien kunnianarvoisassa laivastossa sotilasuran tehnyt isoisä Morgan antoi hänen vietäväkseen Byzantium Secunduksen keisarilliseen pääkaupunkiin. Tilaisuus oli Claritylle arvokas, sillä tehtävään sisältyi mahdollisuus opiskella pari viikkoa jossakin pääkaupungin lukuisista miekkakouluista. Profeetta tiesi, etteivät hänen vanhempansa — Hawkwood-sukuinen mutta diplomatiaan suuntautunut isä ja lainoppineiden killasta avioliiton kautta aatelissäätyyn noussut äiti — sallisi hänelle tätä oppia. Heidän mielestään tyttären olisi syytä olla kiitollinen siitä avioliitosta, jonka he tälle järjestäisivät.
Clarityn vanhemmat uskoivat nuoremman tyttärensä mahdollisuuksiin avioliittomarkkinoilla, vaikka heidän esikoisensa oli tehnyt kaikkensa tahratakseen Sinjin-Smythien maineen valitettavien huhujen mukaan riettaalla elämällään, jota hän vietti erään pääkaupungin aatelisen hovineitona. Kaunis Amber, Claritya viisi vuotta vanhempi ja kahdenkymmenenyhden iässä paitsi täysivaltainen myös elämästään avoimesti nauttiva, oli Hawkwood-ihanteiden mukainen kaikessa paitsi kevytmielisyydessään. Hänen rinnaltaan ja sisaren muutettuakin Clarity mieluusti vetäytyi loputtoman ikävystyttävistä seuratapahtumista ratsastusretkilleen tai miekkailuharjoituksiin.
Vanhempiensa pettymykseksi Clarityn maine ei totisesti ollut kaunottaren, vaikkeivat hänen atleettisuutensa, ristiveriset kutrinsa ja hieman eksoottisen muotoiset, rusehtavat silmänsä häntä varsinaisesti rumentaneet, tai edes hurmaavan seuranpitäjän, sillä hän oli perinyt isoisänsä terävän kielen ja kärsimättömyyden kaikenlaista typeryyttä kohtaan. Tästä huolimatta äiti vaati hänen hiuksensa piipattaviksi naurettaville korkkiruuveille ja pakotti hänet vajoamaan ikävyyden suohon toinen toistaan turhanpäiväisempien sukulaisten kunniaksi. Clarityn harrasteet kuulemma saivat hänet harppomaan kuin mies ja unohtamaan velvoitteensa. Kaksikin viikkoa pois kotoa oli tervetullutta vaihtelua.
Odotetun matkan odottamaton seuraamus
Kirjeen toimittaminen sujui ongelmitta, ja pääkaupungin vilinä kiehtoi maalla aikansa viettänyttä tyttöä. Vaan mikä epäonni saikaan hänen silmänsä osumaan tuttuihin saappaisiin, joiden kantaja, Maximilian Hapsburg-Hawkwood oli Claritylle epämiellyttävän tuttu tyhjänpäiväisine puheineen, omahyväisyyksineen ja — mikä pahinta — avioliittoaikeineen. Mutta mitä, Maximilianin tunnistettavan hienot saappaat veivät häntä Jadekaupunkiin: Decadosten pahamaineiselle lähetystöalueelle, josta kaikki tiesivät saatavan mitä tahansa pahetta. Clarity seurasi häntä Jadekaupungin kujia pitkin miehen määränpäänä olevalle varastorakennukselle asti.
Tieto lisää tuskaa, kuten Kirjoituksissa sanotaan, ja Clarityn kohdalla se totisesti piti paikkansa. Paitsi että korskea Maximilian osoittautui riippuvaiseksi Profeetta tietää mistä kaikista huumaavista ja rappioittavista aineista, hän oli tarpeessaan lupautunut toimittamaan kierolle Decadokselle jotain, mitä hän itsekin tuskaisena luonnehti huoneensa pettämiseksi. Clarity ehti parahiksi piiloon ennen kuin keskustelijat havaitsivat hänen salakuuntelunsa, ja alkoi käsittää tilanteensa arkaluontoisuuden. Niinpä hän ei arvannut tehdä läsnäoloaan tiettäväksi, vaikka kaappi, johon hän oli kätkeytynyt, suljettiin ja siirrettiin toisaalle muiden samanlaisten kanssa.
Vasta uskoessaan olevansa tarpeeksi kaukana vehkeilijöistä Clarity korotti äänensä, mutta liian myöhään. Koneiden pauhu peitti hänen huutonsa, eikä pehmustetun komeron (mikä kumma?) seiniä voinut paukuttaa lisä-äänen aikaan saamiseksi. Siirtelyä, välillä laatikko oli kyljellään, välillä taas pystyssä, ja Clarityn ääni alkoi käydä käheäksi. “…kolme, kaksi, yksi, sytytys…”, kuului epäihmismäinen ääni jostakin. Viimein joku kuuli hänet, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Decadokset kertoivat ylpeytensä rippeillä kyynelensä pidättelevälle neidolle, että maan kamaralta jo irtautunut alus laskeutuisi seuraavan kerran Severukselle, Decadosten pääplaneetalle.
Matka oli ahdistava. Kolme viikkoa suljettuna pieneen hyttiin. Huoli Harvest-tammasta, joka oli jäänyt majapaikkaan, jonka maksu oli maksettu vain puoleksi viikoksi. Ikävä kotiin ja turvaan. Pelko tulevaisuudesta. Lannistava ikävystyminen ja ahtaus. Lopulta matka päättyi, mutta Clarityn piina oli vasta alkamassa. Hänet luovutettiin vankeudesta toiseen.
Keskustelut muuttuivat kuulusteluiksi, vuode patjaksi lattialla ja omat vaatteet ensin arkiseksi mekoksi ja sitten vain lakanaksi johon kietoutua. Lopulta Clarity ei tiennyt oliko hän ollut selleihin suljettuna ja loputtomien kysymysten kohteena viikon vai kuukauden. Kohtelu muuttui yhä kajoavammaksi ensin sanoin ja sitten myös teoin. Vasta uhka todellisesta, vahingoittavasta kidutuksesta sai Clarityn tunnustamaan raskauttavat asiat, jotka hän oli kuullut salaa, eikä sekään päättänyt nöyryytyksiä, loukkauksia ja murtavaa avuttomuutta. Hän oli merkityksetön, täysin kyvytön suojelemaan itseään, halveksittu ja pahasti pidelty näiden hirviöiden, petojen, demonien toimesta.
Viimeinen isku oli paljastus siitä, että jotenkin tämä kauheus oli ulottunut myös Amberiin. Clarity näki sisarensa myöskin vankina, vielä selkä suorassa ja taistelutahtoisena. Decadokset väittivät hänelle sisaren pettäneen huoneensa (ihan kuin se heitä kiinnostaisi) ja vehkeilleen keisaria vastaan (ei koskaan!). Sitten he heittivät hänet ulos, rahoineen ja tavaroineen, ja kehottivat häntä seuraavana aamuna matkustamaan Tsaritsyniin ja ostamaan sieltä matkan kotiin. Clarity tiesi, että mitään ei ollut tehtävissä. Hän ei voisi täällä tehdä mitään sisarensa hyväksi, eikä hän voinut kuin kantaa häpeänsä ja koittaa palata Byzantium Secundukselle.
Rippeitä ja riekaleita, ylpeydellä kursittuja
Yöllä Clarity valvoi majapaikassaan, kykenemättä nukahtamaan. Jostain kuului kaunista laulua, joka muistutti hänelle pyhyyden koskettavan tätäkin paikkaa, vaikka kevyellä kädellä. Ei häntä itseään kuitenkaan, ei ehkä koskaan enää. Myöhemmin hän havahtui kadulta kuuluviin avunhuutoihin. “Raiskatkoon, Decados se kuitenkin on”, Clarity ajatteli katkeruudella, jota ei koskaan ennen ollut kokenut. Jokin kuitenkin ajoi hänet ikkunaan huutojen muuttuessa epätoivoisemmiksi ja läpitunkevammiksi.
Pudotus kolmannesta kerroksesta ei pelottanut Claritya, joka melkein toivoi loukkaantuvansa jotenkin kuolettavasti. Hän kuitenkin osui juuri siihen mihin tähtäsi, yhden päällekarkaajan niskaan. Toisen pudotti tarkka miekanisku sydämeen ja kolmannen suolet hän huitaisi miekkansa kärjestä. Viimeisen yrittäessä pakoon Clarityn vimma tiivistyi ennennäkemättömän tarkaksi heitoksi, joka sinkosi hänen tikarinsa miehen selkään. “En ole koskaan ennen tappanut ketään. He ovat tehneet minusta kaltaisensa.” Ajatus ei ehtinyt kerätä voimaa, sillä nuoren naisen hätä sai kaikesta huolimatta hänet kutsumaan tämän huoneeseensa.
Tanya kiitti pelastuksestaan ja viinistä, jonka Clarity oli heille ostanut. Hän kertoi olevansa pienaatelisen tytär, joka oli ollut kuuntelemassa kirkkolaulua ja joutunut sitten hyökkäyksen kohteeksi. Kotiin hän ei arvannut mennä, sillä hän oli puhunut julki harkitsemattomia mielipiteitä Decadosten pelottavan tiedustelujärjestön lähes rajatonta valtaa vastaan. Parhaimmillaankin häntä ja hänen perhettään odottaisi kuulustelu, eikä Clarity totisesti voinut syyttää tyttöä halusta välttää tämä kohtalo. Tanya kertoi hänellä olevan matkustussopimuksen, jota hän ei ollut arvannut käyttää turvattoman tulevaisuuden pelossa. Nyt se voisi kantaa heidät molemmat pois Severukselta.
Clarity, joka oli henkilökohtaisen pimeytensä keskellä ollut huolissaan varallisuutensa riittämisestä pitkään tähtimatkaan, myöntyi matkustamaan Tanyan kanssa. Kaikesta huolimatta kaksi oli paremmassa turvassa kuin yksi, eikä seurakaan kai olisi pahitteeksi. Ehkä hän vielä joskus uskaltaisi nukkua.
Aamun jo sarastaessa Clarity kuunteli nukkuvan Tanyan hengitystä, jonka tasainen ääni ei lievittänyt hänen yksinäisyyttään. Kutsumattomat ajatukset eivät totelleet poistumiskehotuksia. Vasta nyt Clarity kykeni muistamaan yksityiskohtia viikkoja sitten kuulemastaan keskustelusta, jossa Decados luki hänelle petturuudella luovutetuista dokumenteista, että Maximilianin isä tuki valtaan keisarin veljeä ja vihollista. Oliko sattumaa, että hänelle oli ollut järjetymässä avioliitto juuri keisaria vastaan vehkeilevän aatelisen pojan kanssa, ja hänen sisartaan oli nyt syytetty samasta asiasta? Olivatko hänen vanhempansa mukana salajuonessa? Jos hän koskaan pääsisi kotiin asti, mikä häntä odottaisi siellä?
Mustan mantiksen varjot olivat koskettaneet Claritya, ja ennen niin kirkkaat Hawkwoodien sininen ja valkoinen ja keisarillinen purppura ja kulta olivat nyt epäilyksen tummentamat. Hän oli ollut viaton, mutta oli nyt muiden petturuuden, julmuuden ja väärien tekojen tahraama. Paljon vuosiaan vanhempana hän astelisi kuin sodasta kotiin, missä mikään ei olisi ennallaan.
